Hoivapalvelut
Valtaosa ikäihmisistä haluaa jatkaa asumista omassa kodissa, jos se suinkin vain on mahdollista. Toimintakyvyn heikkeneminen, kunnon ja voinnin vaihtelevuus, muistivaikeudet tai erilaiset sairaudet pakottavat kuitenkin pohtimaan ja suunnittelemaan tulevaa eri tavalla kuin aiemmin. Omaisen on hyvä muistaa, että myös se on auttamista, kun järjestää läheiselleen asiantuntevaa ja oikeanlaista hoivapalvelua.
VIVO Hoiva on syntynyt halusta palvella näissä erilaisissa tilanteissa, jotta iäkkään läheisen kotona asuminen olisi mahdollista toimintakyvyn heikkenemisestä huolimatta. Hoivapalvelumme määrä voi vaihdella muutamasta viikkotunnista jopa ympärivuorokautiseen palveluun ja voinnin muuttuessa käyntimääriä, käyntien kestoa ja sisältöä mukautetaan uuteen tilanteeseen sopiviksi.
Jokaisella asiakkaallamme käy vakituinen hoivatyöntekijä. Tuttuus lisää turvallisuuden tunnetta ja tekee palvelusta toimivaa. Tuttu henkilö osaa myös ennakoida ja suunnitella palvelua eteenpäin.
Esimerkkejä hoivapalveluistamme:
Voinnin seuranta
Lääkemuistutukset
Ruuanlaitto ja ruokailussa avustaminen
Pukeutumisessa avustaminen, vaatehuolto
Avustaminen peseytymisessä, wc-käynneillä ja hygienian hoidossa
Liikkumisessa ja ulkoilussa avustaminen
Saattaminen lääkärikäynneille ja asiointiapu
Usein palvelumme on yhdistelmä hoiva- ja kotipalveluita. Lue lisää kotipalveluistamme.